Epiphany

 My cousin got married on Epiphany. It was incredibly cold, over 20 degrees below zero (Celsius). We had planned to travel 165 km from Kaarina to Helsinki in the family's newest car, my brother's diesel Audi. My mother, grandmother, little sister and I set off on the journey.

After the wedding, we were driving home on a dark country road when the car froze and could no longer respond to pressing the gas pedal. We stopped on the side of the road and after idling for a while, the car seemed to be revving normally again and we continued our journey.

The car did not work for long when it froze again and after warming up from idling it worked normally again.

When the car had to be stopped for the third time, we decided to try calling my brother, the owner of the car. Note: no mobile phones had yet been invented. At the place where we stopped, on top of a hill a little way from the road, there was an individual house. We walked to the house in the beautiful light of the full moon and asked to call.

On the phone, my brother gave me instructions on how to remove the fuel filter and how to bleed the fuel system after removing the filter. I borrowed a tool and a flashlight from the house and thought that it was lucky that there was a full moon, because there was no other lighting on the road.

When I stepped outside into the freezing cold, the world was completely dark. Then I remembered: today is a lunar eclipse and it is exactly this time of day.

By the light of the flashlight, I stumbled down the hill to the road, opened the car door and lifted the hood. The work was slow because it was difficult to use the screwdriver in leather mittens, so I had to work with my bare hands. I had to stop every now and then and put my hands in the warm mittens

I got the fuel filter out, closed the so-called glass bowl and started bleeding the system, when suddenly the entire world was brightly lit.

A police car had stopped in front of the car, its headlights pointed directly at the nose of our car. Two police officers got out of the car and came to ask what was going on. It turned out that my brother had called the police, who had sent a mobile police unit to help us.

I explained to the police that the fuel filter had been removed and that since the car was a diesel, the fuel system needed to be bled before the car could be started.

They asked me to step back and they would do the job.

As they leaned over the engine, they asked each other what to do. I tried to say from the side that you just bleed the system with the pump lever. They paid no attention to me, but discussed the matter among themselves until they finally asked how to bleed it. I pointed to the lever and things proceeded smoothly.

The car started, I went to get my family from the house, I thanked the police and we continued on our way.

We didn't get very far when the car froze again, and now there was nothing more to do. Luckily, the lunar eclipse was over, so I left my family in the car and went hitchhiking in the moonlight. I got a ride pretty soon. The plan was to hitchhike to a bus and tourist stop about 10 km away, where there was a restaurant. Once there, I would call a taxi to pick up my family.

At the restaurant, they called me a taxi and we started driving in the direction I came from. I assured the taxi driver that there was a car on the side of the road about 10 km from the restaurant and that we would pick up my family.

The taxi was driving in the dark, and there were no cars on the side of the road. After we had been driving for a long time, I said that we should turn back. What made me nervous was that I didn’t have any money to pay for the taxi ride. All the money we had with us was in my grandmother’s handbag in the trunk of the frozen car, the lock of which was frozen shut.

Luckily, when we got to the restaurant, our car was there too. Mom had managed to get it to idle and warm up so that they could drive on.

Now we still had to pay for the taxi ride. Since the money was behind the frozen lock, we kindly asked the taxi driver to thaw the lock on our tailgate. He was annoyed, but he had to help, because otherwise he wouldn't get paid.

Hot water in a plastic bag was pressed against the lock until it thawed. And all this in temperatures over 20 degrees below zero.

We toraveled the rest of the trip by bus, which luckily was still running at that time of night.

It made me laugh when I thought about how many things can go wrong on a single car trip. The craziest thing was the timing of the lunar eclipse.

Loppiainen

 Serkkuni meni naimisiin loppiaisena. Oli älyttömän kylmä, pakkasta yli 20 astetta. Olimme varautuneet matkustamaan Kaarinasta Helsinkiin 165 km perheen uusimmalla autolla, veljeni diesel-Audilla. Matkaan lähti äitini, isoäitini, pikkusiskoni ja minä.

Häiden jälkeen ajoimme pimeää maantietä kotia kohti, kun auto hyytyi eikä enää jaksanut reagoida kaasun painamiseen. Pysähdyimme tien sivuun ja jonkun aikaa tyhjäkäynnillä käytyään tuntui, että auto otti taas kierroksia normaalisti ja matkamme jatkui.

Kovin pitkään ei auto toiminut kun se taas hyytyi ja jälleen tyhjäkäynnistä lämmettyään toimi normaalisti.

Kun auto oli pysäytettävä kolmannen kerran, päätimme yrittää soittaa veljelleni, auton omistajalle. Huom: kännyköitä ei vielä oltu keksitty. Pysähdyksemme kohdalla mäen päällä hiukan matkaa tiestä oli omakotitalo. Kävelimme talolle hienossa täysikuun valossa ja pyysimme saada soittaa.

Puhelimessa veljeni neuvoi, miten poistaa polttoainesuodatin ja miten ilmata polttoainejärjestelmä suodattimen poiston jälkeen. Sain talosta lainaksi työkalun ja taskulampun ja ajattelin, että onneksi on täysikuu, koska mitään muuta valaitusta ei maantiellä ollut.

Kun astuin ulos hyytävään kylmään oli maailma täysin pimeä. Muistin silloin: tänään on kuunpimennys ja juuri tähän aikaan.

Taskulampun valossa kompuroin mäen alas tielle, avasin auton oven ja nostin konepellin. Työ sujui hitaasti, koska nahkarukkasissa oli vaikea käyttää ruuvimeisseliä joten oli työskenneltävä paljain käsin. Homma oli vähän väliä keskeytettävä ja saatava kädet lämpimiin rukkasiin.

Sain polttoainesuodattimen ulos, ns. lasimaljan kiinni ja aloin ilmata järjestelmää, kun maailma yhtäkkiä oli kirkkaasti valaistu.

Auton etupuolelle oli pysähtynyt poliisiauto, jonka ajovalot suuntasivat suoraan meidän automme nokkaan. Kaksi poliisia nousi autosta ja tuli kysymään mikä on tilanne. Kävi ilmi, että veljeni oli soittanut poliisille, joka oli lähettänyt liikkuvan poliisin meitä auttamaan.

Selitin poliiseille, että polttoainesuodatin on poistettu ja koska auto on diesel, on nyt ilmattava polttoainejärjestelmä ennen kuin auton voi käynnistää.

He pyysivät minua astumaan loitommalle, he hoitaisivat homman.

Moottorin yli kumartuessaan he kyselivät toisiltaan, että mitäs tässä nyt tehdään. Minä yritin sivulta sanoa, että ilmaatte vaan järjestelmän pumpun vivulla. He eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota vaan pohtivat asiaa keskenään kunnes lopulta kysyivät miten se ilmaaminen tehdään. Osoitin vipua ja homma eteni hienosti.

Auto käynnistyi, kävin hakemassa perheeni puhelinta lainanneesta talosta, kiitin poliiseja ja jatkoimme matkaa.

Kovin pitkälle ei päästy kun auto hyytyi jälleen, eikä nyt ollut enää mitään tehtävissä. Onneksi kuunpimennys oli ohi, joten jätin perheen autoon ja lähdin liftaamaan kuun valossa. Sainkin kyydin aika pian. Tarkoitus oli liftata noin 10 km päässä olevalle bussien ja matkailijoiden pysähdyspaikalle, jossa oli ravintola. Sieltä soittaisin taksin, jolla sitten noutaa perheeni.

Ravintolassa minulle soitettiin taksi, jolla lähdin tulosuuntaan vakuuttaen taksikuskille, että tien laidassa on auto noin 10 km ravintolasta ja että ottaisimme sieltä kyytiin perheeni.

Taksi ajoi pimeässä, eikä mitään autoa näkynyt tien laidassa. Kun olimme ajaneet pitkään, sanoin, että käännytään takaisin. Minua hermostutti se, että minulla ei ollut yhtään rahaa, millä maksaa taksikyyti. Kaikki seurueemme rahat olivat isoäitini käsilaukussa hyytyneen auton takaluukussa, jonka lukko oli jäätynyt kiinni.

Onneksi, kun saavuimme ravintolan luokse, oli siellä myös tuo kovan onnen auto. Äiti oli tyhjäkäynnillä saanut sen virkoamaan niin, että saivat ajettua eteenpäin.

Nyt piti vielä maksaa taksikyyti. Koska rahat olivat jäätyneen lukon takana, pyysimme ystävällisesti taksikuskia sulattamaan takaluukkumme lukon. Hän oli harmissaan, mutta pakko oli auttaa, koska muuten hän ei saisi maksua.

Kuumaa vettä muovipussissa painettiin lukon päälle, kunnes se suli. Ja tämä kaikki yli 20 asteen pakkasessa.

Lopun matkaa kuljimme bussilla, joka onneksi pysähtyi paikalle vielä siihen aikaan illasta.

Kyllä nauratti, kun ajattelin miten monta asiaa voi mennä pieleen yhdellä automatkalla. Älyttömin juttu oli kuunpimennyksen ajoitus.

Tammisaari Police, Good Morning

Our neighbors in the village were a middle-aged couple and the man's elderly mother.

One summer Sunday, the wife and mother came to us to ask if I could give them a ride to Tammisaari, a small town, maybe 50 km from us.

My husband stayed home with the other children, and I took our three-week-old baby with me because I was still breastfeeding him.

In the car, our neighbor told us the reason for our trip. The previous Thursday, another neighbor of ours, a petty criminal, had told them that he needed to borrow their car to get to the district court. Our neighbors had lent him the car with the understanding that it would be returned immediately after the court hearing on Friday.

However, the car was not there, and the borrower did not answer messages or calls.

On Sunday morning, there had been a call from the Tammisaari police. The police had arrested a man who had broken into a summer cottage and now they had a car full of household electronics. Our neighbor assured the police that their only possession in the car was a small bottle of window washer fluid in the trunk. So, no stereo, TV, etc. Apparently, the petty criminal was an ecologically conscious person and decided to use the car for other necessary purposes, such as breaking into a cottage, and saving gas by not returning the car to its owner.

The police said that the car could be picked up the same day. So, we were on our way to Tammisaari to pick up the car.

We pulled into the police station parking lot and I waited with the baby while the women went in to pick up their car.

A moment later they came out, confused, holding the car key, which was not theirs. The confusion only increased when, according to their instructions, we were supposed to find the car in a parking lot near the marina.

We drove towards the seashore and checked various parking lots. We didn't see their car. There was no other way than to return to the police station to get more detailed instructions.

I stayed in the car with the baby again and waited. Soon the women returned in a hurry. Now suddenly the baby in the car, a policeman would come to guide us to the car. Suddenly, I saw a police car speeding out of the police station yard into traffic. We barely managed to catch up.

We sped through Tammisaari following the police car all the way to the guest marina. The parking lot was large, and the police car parked in the only free space. The women went out to look for the car with the police.

We failed again: their car was nowhere to be found. So back to the police station. I wondered aloud to the neighbors how a car full of stolen goods could have been left in one of the city parking lots and not at the police station.

I waited in the car while the women went into the police station.

After a while the women returned and told me that the car was indeed in the police locked yard. Now they were waiting for the car to be emptied, because the belongings were the loot of a cottage burglary.

I waited until they were sure they would get a car that was definitely theirs and that they would have a key with which they could definitely start it.

On the way home, the whole adventure made me laugh, it was straight out of a sketch show. You know, the kind where they ask which one of the two police officers in the patrol car could read and which one could write.

 

Tammisaaren poliisista päivää

 Naapurissamme maalla asui keski-ikäinen pariskunta ja lisäksi miehen iäkäs äiti. 

Eräänä kesäisenä sunnuntaina tulivat vaimo ja äiti meille kysymään voisinko antaa heille kyydin Tammisaareen. Tammisaari on pikkukaupunki, jonne oli ehkä 50 km meiltä.

Mieheni jäi kotiin muiden lasten kanssa ja otin kolmeviikkoisen kuopuksen mukaani koska imetin häntä vielä.

Autossa naapurimme kertoi mikä oli retkemme syy. Edellisenä torstaina oli toinen naapurimme, pikkurikollinen, kertonut tarpeestaan lainata autoa, että pääsisi käräjäoikeuteen. Naapurimme olivat antaneet hänelle auton lainaan sillä ymmärryksellä, että se palautuisi heti käräjöiden jälkeen perjantaina.

Autoa ei kuitenkaan kuulunut, eikä lainaaja vastannut viesteihin tai puheluihin.

Sunnuntaiaamuna oli tullut soitto Tammisaaren poliisilta. Poliisi oli pidättänyt kesämökkiin murtautuneen miehen ja nyt heillä oli hallussaan auto, joka oli täynnä kodin elektroniikkaa. Naapurimme vakuutti poliisille, että heidän omaisuuttaan autossa on vain vajaa ikkunanpesunestepullo tavaratilassa. Ei siis yhtään stereolaitetta, TV:tä tms. Ilmeisesti pikkurikollinen oli ekologisesti tiedostava ihminen ja päätti käyttää autoa muuhunkin tarpeelliseen, kuten mökkimurtoon, ja säästi bensaa kun ei välillä palauttanut autoa omistajalleen.

Poliisi sanoi, että auton voisi hakea jo samana päivänä. Niinpä olimme matkalla Tammisaareen autoa noutamaan.

Kurvasimme poliisiaseman parkkipaikalle ja jäin lapsen kanssa odottelemaan, kun naiset menivät sisään autoaan hakemaan.

Hetken päästä he tulivat ulos hämillään ja kädessään auton avain, joka ei ollut heidän autoonsa. Ihmetys vain lisääntyi kun heidän saamiensa ohjeiden mukaan meidän piti löytää auto joltain rannan läheisyydessä olevalta parkkipaikalta.

Lähdimme ajamaan rannan suuntaan ja tarkastimme erilaisia parkkipaikkoja. Heidän autoaan emme nähneet. Ei auttanut muu kuin palata poliisiasemalle saamaan tarkempia ohjeita.

Jäin jälleen vauvan kanssa autolle odottamaan. Pian naiset palasivat kiireissään. Nyt äkkiä vauva autoon, joku poliisi tulisi meitä opastamaan auton luokse. Samassa näin poliisiauton lähtevän vauhdilla poliisiaseman pihalta liikenteeseen. Ehdimme hädin tuskin perään.

Kiisimme ylinopeutta poliisin perässä läpi Tammisaaren aina vierasvenesatamaan asti. Parkkipaikka oli iso ja poliisiauto pysäköi sen ainoaan vapaaseen ruutuun. Naiset menivät ulos etsimään autoa poliisin kanssa.

Jälleen vedimme vesiperän: heidän autoaan ei ollut missään. Siis takaisin poliisiasemalle. Ihmettelin naapureille ääneen miten varastettua tavaraa täynnä oleva auto olisi jätetty jollekin kaupungin parkkipaikoista eikä poliisin haltuun poliisiasemalle.

Jäin odottamaan autolle kun naiset menivät sisään poliisiasemalle.

Jonkun ajan kuluttua naiset palasivat ja kertoivat, että auto tosiaan oli poliisin lukitussa pihassa. Nyt odotettiin auton tyhjentämistä, koska tavarat olivat mökkimurron saalista.

Jäin vielä odottamaan, että he varmasti saivat auton joka olisi varmasti heidän ja että heillä olisi avain, jolla varmasti saisivat sen käyntiin.

Kotimatkalla koko seikkailu nauratti, olihan se suoraan kuin jostain sketsiohjelmasta tyyliin: kumpi partioauton kahdesta poliisista osaa lukea ja kumpi kirjoittaa.

Summer guests (suomeksi kts. Mökkiläisiä)

When our children were little, we moved into a house in the middle of a rural village. Everyone going and coming had to pass by our house. There was not much traffic in the winter, but summertime brought a whole host of summer dwellers from the city. They were not always used to countryside interaction.

One summer day we were all working in the yard when three teenage boys we had never seen before walked past our house. They were carrying fishing gear.

One of our daughters, aged four, hurried to the edge of our lot to talk to them.

"Have you been fishing? Did you catch anything? Where did you fish? On the river? Or are you going fishing on the lake? Where do you live? Do you have a summer house here? Do you have sisters? Where are your mom and dad? Do you have a cat? Or a dog?"

Since the boys did not stop but continued walking, so did our daughter. The boys were clearly embarrassed, and walked on in silence.

When the girl had reached the corner of our lot, she stopped and watched the boys walk on. Then she turned to us and said:

"They were going fishing and they were deaf!"

Mökkiläisiä (in English see Summer guests)

Aikoinaan muutimme Aijalassa taloon, joka oli keskellä kylää tien risteyksessä. Talvisin liikennettä oli vähän, mutta kesällä kylällä oli paljon kesäasukkaita. Mökkiläiset eivät aina olleet yhtä seurallisia kuin paikallinen väki.

Kerran kesällä, kun tyttäremme oli noin nelivuotias, sattui talomme ohi kulkemaan kolme teini-ikäistä poikaa ongenvavat olallaan. Olimme pihatöissä koko perhe.

Tyttömme kipaisi tontin laidalle lähelle tietä, jossa pojat totisina marssivat.

Alkoi dialogiksi tarkoitettu monologi:

 "Hei, olette olleet ongella? Missä te ongitte? Joellako? Saitteko kalaa? Vai oletteko vasta menossa järvelle? Missä te muuten asutte? Oletteko mökkiläisiä? Onko teillä siskoja? Missäs teidän äiti ja isä ovat? Onko teillä kissaa? Kissat syövät kaloja. Onko teillä koiraa?"

Pojat marssivat tietä pitkin noloina ja sanomatta sanaakaan ja tyttömme pommitti heitä kysymyksillä seuraten heitä pihan reunalla askel askeleelta.

Sitten piha loppui ja pojat jatkoivat matkaansa. Tyttömme kääntyi meihin päin ja tokaisi:

"Ne olivat menossa kalaan ja olivat kuuroja!"

The Wedding (suomeksi kts. Häät)

We were sitting in my sister's yellow little car on our way to Helsinki. Stephen's parents and sister were staying at my mom's house near Turku. We had an appointment with the pastor who would wed us at noon the following day.

In a little town called Salo, the car broke. We pulled over to a gas station, got the car running again and decided to get more gas. We fed a banknote into the automat to get gas only to realize that we could not fit all the gas we paid for in the tank. Frustration.

Driving on, we arrived in Helsinki, but before our destination, the car started to act up again. We managed to push it to yet another gas station and tried to call the pastor, who was waiting for us at the church. This was before mobile phones, so we failed.

Suddenly my brother walks in. He had seen the familiar car with the hood open and came to see if everything was ok. Praise God! Everything was ok once he had fixed the car so we could at least get home.

I started getting a fever, but we still had to go and bake the wedding cake at some friends' house. They had a good oven and mixer and had promised to decorate the cake for us in the morning. We went and baked the cake. I lay down on their kitchen floor to rest while the cake was in the oven. My nephew had agreed to pick up the cake and my friends in the morning before the wedding.

The following morning the groom decided that he is going to have a haircut after all. This was just two hours before the wedding would begin. We dashed around the city looking for a barbershop that would take walk-ins. When he was seated, I ran off to buy the wedding bouquet. We had tried to go the traditional way of ordering one at a florist, but I had cancelled it. I could not put over 60 euros into flowers! Instead, I purchased a perfectly functional bouquet at a florist nearby for under 5 euros.

Half an hour before the wedding was to begin, our friends called to report that my nephew had not shown and they were still waiting with the cake. I put on stockings, hairpins in my hair and we drove off to pick them up. Without panic or visible distress, they sat in the back seat when we tore off to the reception hall. Once the cake had been dropped off and the car parked, we hurried up the hill to the church. Know this: churches are always on top of a hill in Finland. I was flustered over my narrow wedding dress that did not permit any running.

When we came to the church, everybody was seated and the organist asked us what music we had in mind. It was a couple of minutes before the ceremony was to begin. We answered that wedding music would be fine.

Stephen gave me a kiss and dashed to the front of the church. The music began.

In a few moments I would be crying my eyes out at the altar and there are no pockets for Kleenex in wedding gowns.