Häät (in English see The Wedding)

Oltiin lainattu pikkusiskolta auto, keltainen Simca. Oli päivä ennen häitä, ja oltiin matkalla Kaarinasta Helsinkiin. Tarkoitus oli ehtiä papin kanssa sovittuihin häiden harjoituksiin. Stephenin vanhemmat ja sisko olivat äidin luona Kaarinassa ja saapuisivat häihin Temppeliaukion kirkkoon puoliltapäivin seuraavana päivänä.

Salon kohdalla auto alkoi piiputtaa. Huoltoasemalla ihmeteltiin asiaa, ja lopulta ostettiin automaatista bensaa liian suurella setelillä (!) joten osalle maksetusta bensasta ei ollut tilaa tankissa. Olimme kärvistyneitä.

Kun tulimme Helsinkiin, alkoi auto taas oireilla Mannerheimintiellä juuri eduskuntatalon edessä. Käännyimme sivukadulle ja työnnettiin auto läheiselle huoltoasemalle. Sieltä yritettiin soittaa papille, ettei ehditä harjoituksiin. Kärvistelimme lisää.

Yhtäkkiä huoltoaseman ovesta ilmestyi veljeni, joka oli nähnyt auton työpaikkaruokalansa ikkunasta. Hän tunnisti sen ja tuli kysymään onko jotain hämminkiä. Teknisesti taitavana hän korjasi vian ja pääsimme autolla asunnollemme, joka oli Jääkärinkadulla.

Meidän piti vielä illalla käydä leipomassa hääkakkumme hyvien ystäviemme luona. Minulla alkoi kova kuume, mutta kakku oli leivottava, joten lähdimme matkaan. Ystävämme olivat hiukan ihmeissään, kun kakun paistumisen ajan makoilin heidän keittiönsä lattialla. Kuume oli kova.

Onneksi he olivat luvanneet koristella kakun aamulla ja suunnitelman mukaan veljenpoikani hakisi heidät ja kakun ennen häitä.

Seuraavana aamuna sulho päätti, että hän sittenkin haluaa käydä parturilla. Kello oli kymmenen ja häät alkaisivat klo 12. Säntäilimme parturiliikkeissä ja löysimme yhden, joka otti hänet käsittelyyn ilman ajanvarausta. Itse lähdin ostamaan hääkimppua naapurissa olevasta kukkakaupasta. (Olimme viikkoa aiemmin käyneet tilaamassa kimpun Stockmannilta, mutta peruimme sen: en voinut mitenkään laittaa 200 markkaa eli yli 60 euroa kukkiin!!!). Tämä pikakukkakimppu maksoi alle 5 euroa ja toimi hienosti. Äitini tosin sanoi, että se näytti vihdalta.

Puoli kahdentoista aikoihin ystäväni soitti, ettei noutajaa heille ja kakulle ole ilmaantunut. Ei muuta kuin sukat jalkaan, pinnit päähän ja keltaiseen Simcaan, jolla huristeltiin kakkua ja ystäviä hakemaan. Olen niin kiitollinen näille ihanille ihmisille, joita ilman ei ehkä koko kakkua olisi ollut.

Lopulta kakku oli saatu seurakuntatalolle ja auto parkkiin. Kiiruhdimme mäkeä ylös kirkolle ja minä kärvistelin kapeaa hamettani, jossa juokseminen oli mahdotonta.

Kirkko oli täynnä väkeä kun eteisessä kanttori tuli kysymään, mitä musiikkia toivomme. Häiden alkuun oli muutama minuutti. Vastasimme, että toivomme häämusiikkia.

Stephen pinkaisi paikalleen kirkon etuosaan ja minä yritin päästä hengästymisestä. Musiikki alkoi, ja astuin kirkon keskikäytävälle. Kohta alttarilla itkisin vuolaasti, eikä häämekoissa ole taskuja nenäliinoille.